Purkuviikonloppu

Perjantain paperityöt ja kuohuviini vaihtuivat lauantaina sorkkarautaan ja kolmoskaljaan: järjestimme purkutalkoot heti kaupantekoa seuraavana viikonloppuna. Lauantaina paikalle saapuivat veljeni Kalle, ystäväni Christian sekä vanhan asuntomme yläkerran naapuri Janne. Maisemien ihailun jälkeen kävimme töihin: Kalle purki keittiön, Christian eteisen kaapistot ja Janne makuuhuoneiden välisen seinän – joka osoittautui tiiliseinäksi. Minä revin muovimattoja irti ja perkasin tapettia. Välistä joimme kahvit ja kävimme lähinepalilaisessa syömässä.

Kahvitauko.

Vaimo soitti viiden maissa: vanhempi poika valitti korvakipua. Jätin pojat viimeistelemään hommansa, ja lähdin kaveriksi viemään lasta lääkäriin. Korvasta ei löytynyt mitään, mutta lääkäri totesi flunssan ja silmätulehduksen. Paluumatkalla lääkäristä soitin veljelle, ja he olivat saaneet purkutyöt päätökseen. Vietin siis illan kotosalla perheen parissa. Päivän huomioita: purkuromua kertyy aina enemmän kuin aluksi arvoi; 50-luvulla asiat tehtiin kestämään; jostain nurkasta löytyy aina jotain putkia…

Sunnuntaiksi sain kaveriksi Jussin, joka saapui 11:sta maissa. Menin itse asunnolle ennen kymmentä aloittelemaan hommia, ja ovelta avautuva näkymä meinasi lannistaa: ovenkarmeja, käärittyjä likaisia muovimattoja, ovia, pirstaloituneita kaapin runkoja ja sokerina pohjalla valtava kasa tiiliä ja rappausta makuuhuoneiden keskellä. Päivän agendaksi muodostui siis purkuromun pakkaus kuljetusvalmiiksi. Säkitimme Jussin kanssa tiilet ja rappauksen sekä teippasimme kaapiston osat ja puujätteen jeesusteipillä sopiva kokoisiksi paketeiksi. Tiilisäkkejä kertyi muutama kymmenen. Siellä ne odottavat poiskuljetusta, joka tapahtuu toivottavasti keskiviikkona. Laskeskelin, että peräkärryn kanssa joutuu heittämään ainakin kolme keikkaa Kivikkoon – siis sen jälkeen, kun rojut on ensin saatu kuljetettua 7. kerroksesta alas. Päivän huomioita: purkaminen on innostavaa puuhaa, sillä työt etenee nopeasti; jätesäkkeihin on kätevä leikata “pohjapalat” irroitetusta muovimatosta, jotta ne eivät hajoa; hengityssuojain on ehdoton varuste vanhan asunnon purkuhommissa.

Tästä se alkaa.

Intoa ja surua

Tänään teimme virallisesti kaupat: myimme oman asuntomme, ja ostimme uuden. Hassua, kuinka viiden nollan suuruisten summien liikuttelu pankkikonttorista toiseen ei tuntunut yhtä isolta asialta kuin shamppanjapulloon sijoittaminen kaupanteon kunniaksi.

Ostimme nykyisen, siis myydyn asuntomme neljä vuotta sitten. Ehdimme elää siinä lähes neljä ihanaa ja ikimuistoista vuotta. Mikään ei korvaa niitä tunteita ja muistoja, jotka on myymässämme asunnossa koettu: ensiasuntomme, jonka saimme monen onnekkaan sattuman kautta; menimme naimisiin tässä asuessamme, lähdimme kätilöopistolle synnyttämään kaksi kertaa; vietimme tässä kaksi ihanaa ja erilaista joulua; nautimme lukuisat kynttiläillalliset ja sunnuntaibrunssit; tutustuimme  naapureihin, joista on pikkuhiljaa tullut ystäviä. Tämän kaiken lisäksi kaksiomme on ollut oikea helmi lautalattioineen ja viiskytluvun tunnelmineen. Se on kylpenyt valossa ja näyttänyt meille Helsingin ihanimmat auringonlaskut. Puut ja luonto tulvivat sisään parvekkeeltamme ja etupihalla laulavat linnut. Mikään ei voi kuvata sitä tunnetta – surua – jota tunnen sisälläni tietäessäni, että vietän asunnossamme viimeistä kahta kuukautta.

Näkymä ensiasuntomme parvekkeelta.

Samaan aikaan tunnen varovaista intoa uutta asuntoamme kohtaan. Hienoa on se, että saamme vaikuttaa aivan kaikkeen lattiasta kattoon ja tehdä tulevasta kodistamme juuri meidän näköisen. Vaikka joudumme muuttamaan toiseen taloon ja toiselle kadulle, saamme pysyä samoilla huudeilla. Saamme myös kylpeä valossa, ja katsella korkealta horisonttia – Vanhankaupunginlahtea, Helsinkiä ja Suomenlinnaa… Saamme kulkea alasti ilman, että kukaan näkee suoraan asuntoomme ja ennen kaikkea, saamme lisää tilaa.

Siispä, sanoista tekoihin. Remontti voi vihdoin alkaa. Huomenna korkkaamme remppamme purku-urakalla.

Monta rautaa tulessa

Ennen kuin yhtään ruuvia on irroitettu purettavasta kaapistosta, tai tapetteja revitty seinistä remontti on työllistänyt meitä jo monta tuntia. Joka ilta istumme koneiden ääressä googlettamassa keittiökalusteita, kaakeleita, ja kodinkoneita. Suunnittelemme mieheni kanssa kumpikin tahoillamme sisutusta ja pyörittelemme asunnon pohjakarttaa, johon sijoittelemme huonekaluja ja valaistusta. Iso osa ajastamme on kuitenkin mennyt käytännön juttujen selvittelyyn sekä remontin aloittamiseen liittyvien asioiden hoitoon.

Ennen kuin remontin voi aloittaa, pitää tehdä isännöitsijälle ilmoitettava remonttisuunnitelma. Toki itseäkin varten on hyvä olla suunnitelma; mitä tehdään missäkin vaiheessa – ja kuka tekee mitäkin. Taloyhtiön pitää hyväksyä remonttisuunnitelma. Esimerkiksi lautalattiaa ei onoin vain asenneta, vaan siinä pitää olla isännöitsijän hyväksymät äänieristeet. Seiniä ei myöskään saa kaataa ilman lupaa, laattalattian asentamiseen täytyy olla lupa ja sähkötyöt tulee teetättää ammattimiehillä. Myös putkimiestä tarvitaan esimerkiksi keittiön ja kylppärin asennuksissa. Onneksi saimme kuulla näistä kaikista asioista etukäteen ystäviltämme, jotka ovat remontoineet kerrostaloasuntojaan. Osasimme siis aloittaa suunnittelumme näiden vinkkien pohjalta.

Lähetimme isännöitsijälle seuraavanlaisen viestin remppasuunnitelmineen:

Purkutalkoiden työlistalla on seuraavaa:

– tapettien irroitus,

– jalkalistojen irroitus,

– keittiön kaapistojen purku,

– vanhojen kodinkoneiden poisto (liesi, jääkaappi-pakastin),

– keittiön hanan ja pesualtaan purku,

– keittiön oven poistaminen,

– muovimattojen irroittaminen,

– eteisen kaapiston purku,

– makuuhuoneiden välisen seinän (pääosin onttoa kaapistoa) purku,

– lisäksi mahdollisesti eteisen ja olohuoneen välisen oviaukon avaaminen kattoon saakka.

Remonttilistalla on taas seuraavaa:

– kaikkien seinien maalaus / tapetointi,

– katon maalaus joka huoneessa,

– kylppärin seinäkaakeleiden maalaus,

– kelluvan ponttiparketin asennus kaikkiin huoneisiin (alle ääntä vaimentava matto ja kosteussulku),

– uusien jalkalistojen asennus,

– väliseinän rakentaminen makuuhuoneiden välille,

– liukuovikaapistojen asentaminen eteiseen ja makuuhuoneisiin,

– kettiön kaapistojen ja tasojen asentaminen,

– uuden keittiön hanan ja tiskialtaan asentaminen,

– astianpesukoneen asentaminen,

– lieden ja jääkaapin asentaminen,

– pyykinpesukoneen asentaminen vessaan,

– sähköjen päivitys tarpeen mukaan (tästä erillinen suunnitelma pian).

Laitoimme näin yksityiskohtaisen listauksen remonttitarpeesta, jotta saisimme siirrettyä vastuun taloyhtiölle. Saimmekin  isännöitsijältä yksityiskohtaisen selvityksen siitä, mitkä asiat ovat luvanvaraisia ja mitkä hoituvat tällä ilmoituksella. Onneksemme isännöitsijämme on ollut tähän mennessä hyvin avulias ja vastannut kaikkii pyytämiimme asioihin.

Sähkömies kävi tänään asunnolla ja katsoimme läpi tarvittavat sähkötyöt. Onneksi meillä on suhteita sähkömiehiin, sillä niitä on kuulemma vaikea löytää nykypäivänä yksityisiin remppahommiin. Sähkömies irroitti keittiöstä lieden ja valaisimien johdot (tämä oli isännöitsijänkin suositus) ja kävimme läpi asuntoon tulevien sähkötöiden tarpeen. Lisää pistörasioita, kattovalaisimille virtaa sekä antennipistokkeen siirto. Sain myös paljon tietoa ja käytännön vinkkejä remppaan liittyen pelkästään kuuntelemalla sähkötöiden osalta tulevia muutoksia.

Ensi viikonloppuna meillä on siis purkutalkoot, ja silloin remppa virallisesti korkataan. Sen jälkeen alkaakin kovatahtinen remontointi ja suunnittelu ja materiaalien hankinta.

Kävimme viime viikonloppuna Habitare-messuilla ja ne olivat pitkästä aikaa todella antoisat. Kerrankin oli oikea tarve kysellä ja tiedustella näytteilleasettajilta remonttiin liittyviä asioita. Ostimmekin jo messuilta Ronsealin White Lace Satin -kaakelimaalin, jolla aiomme maalata vessan vaaleanvihertävät kaakelit valkoisiksi. Näin vältymme turhalta laattojen irroitukselta.

 

Uusi kämppä, vanhat huudit

Olisiko tässä perheemme uusi koti, mietimme, kun katselimme 7. kerroksen paljaan asunnon parvekkeelta eteemme avautuvaa Helsingin maisemaa. Hommaa siinä kyllä riittäisi; asunto pitäisi remontoida lattiasta kattoon. Yhden alle kolmmivuotiaan ja toisen parikuukautisen lapsen vanhempina tiesimme tarkkaan, millaisen asunnon – ja kasvuympäristön – lapsillemme halusimme. Kriteerit olivat kovat: asuimmehan nyt unelmakämpässä. Siinä vain sattuu olemaan yksi huone liian vähän.

Näkymä vanhankaupunginlahdelle.

Yhden tai kahden lisähuoneen lisäksi halusimme tulevassa asunnossamme olevan hyvä pohja, käytännöllinen ja kiva keittiö, lautalattiat sekä valoa ja avaruutta. Olimme henkisesti valmistautuneet remontoitavaan kohteeseen, sillä vaatimustemme mukainen kohtuullisen hintatason remontoitu kohde länsi-Herttoniemestä olisi ollut jo lottovoitto löytää.

Mielikuvissamme remontti tuntuu houkuttelevalta ja kiehtovalta mahdollisuudelta. Tosiasiassa meillä ei ole vastaavanlaisesta remontista kokemusta. Tämä kolmio on ensimmäinen remppakohteemme – ja aika näyttää jääkö se viimeiseksi!

Lähdemme remonttihommiin kuitenkin luottavaisin mielin. Vaikka jaloissamme pyörii vilkas vilkerö ja käsissämme lököilee leppoisa linnunpoikanen, olemme täynnä innostusta oppia ja tehdä käsillämme jotain, josta jää jälki. Parhaimmassa tapauksessa juuri sellainen, jonka mielikuvissamme näemme. Lisäksi, olemme hyvin verkostoituneet: ystävä- ja tuttavapiiristämme löytyy sähkömiehiä, puuseppiä, sisustussuunnittelijoita, amatööriremppaajia, avuliaita talkoolaisia ja lapsenvahteja. Luotamme suuresti, että nämä ovat juuri niitä resursseja, joiden avulla saamme seuraavien kahden kuukauden aikana itsellemme asuttavan asunnon Helsingin horisontilla.

Näkymä Kivinokan yli Helsinkiin.