Kohteessa kaikki kohdillaan

Kävin tänä aamuna remppakoteessa – tulevassa kodissamme. Huomasin sinne käveleskellessäni, että ajatukseni ovat jo siirtymässä uuteen kotiin. Sinne on etäinen kaipuu, vaikka en vielä tiedä miltä valmis koti näyttääkään. TUnnen kuitenkin että asunnossa on todella hyvä fengi, ja kohta myös svengi, kun meidän jengi sinne muuttaa.

Valitsimme lopulta viikon alussa seinämaalin, ja seinien maalaus onkin edennyt jo mallikkaasti. Pohdimme sävyä pitkään Tikkurilan värikarttojen ja näytekorttien kanssa. Minulla oli alusta asti ajatuksena, että haluan usvan väriset seinät. ELi harmahtavan sinertävät, jotka ovat kuitenkin vaaleat mutta selkeästi sävykkäät. Seinävärin valinta osoittautui haastavaksi syksyn pimenevinä iltoina, kun koitimme mallata värejä hehkulamppujen valossa. Kävin myös kaverin kotona katselemassa heidän seinäväriään, joka on selkeän lämpimän harmaan sävyinen. Kaverini vinkkasi, että lautalattian väri vaikuttaa myös seinävärin lopulliseen sävyyn niin, että lämpimän värinen lattia (puu, ei käsittelemätön) heijastaa eri tavalla sävyjä kuin esim. heidän lattia, joka on maalattu kuultovalkoisen harmahtavaksi. Tämä olikin hyvä havainto, sillä tajusimme, että meidän mäntylattia korostaa sinisyyttä.

Mietimme seuraavia värisävyjä: ketju, kalla, emali, lokki, enkeli, talvi, höyhen, opaali, kaoliin ja jasmin. Osoittautui, että monet näyttivät lautalattian kanssa joko kovin sinisiltä, tai vihertäviltä, tai likaisen harmailta. Meidän lopullinen värikaksikko oli siis jasmin, jota maalausliikkeestä ja muualtakin suositeltiin (on kuulemma muodikas ja suosittu seinämaali), ja kaoliini, jonka olin itse bongannut värikartan joukosta. Pyysin maalariamme kokeilemaan kaoliinia seinään, ja kävin sen katsomassa. Hän oli maalannut vertaulun vuoksi myös neliön jasmiinia viereen, ja pojamaali oli maalarinvakoinen. Epäröinnin ja harkinnan jälkeen päädyin valitsemaan meille kaoliinin seinämaaliksi. Tämä ei olisi voinut olla onnistuneempi valinta. Tänään katsoessani seiniä harmaan pilvipeitteen ja syksyisen tuulen puhaltaessa ulkona, asunnossamme vallitsi ihana seesteinen usva. Ei synkkä, ei tekopirteä, ei tyylitön. Vaan täydellinen tunnelma.

 Työt ovat edenneet hyvin. Keittiökaapisto toimitettiin eilen, ja se odottaa kasaustaan olohuoneen lattialla. Lasitettavaksi viemäni ovet haettiin puusepänverstaasta eilen, ja ovien karmit odottavat maalausta. Ovien listat ja keittiö ja eteinen odottavat vielä viimeistä tasoitusta ja maalausta. Kävin tänään maalarimme kanssa läpi seinäpintoja ja erkkerin kulmia ja muuta ja varmistin vielä maalaustilanteen, eli mikä maalataan ja millä sävyllä. Kerkesin myös juuri ajoissa paikalle toivoakseni ikkunalautojen maaliksi kiiltäväpitaista maalia. Maalikaupassa ollut Jaska sai viestin juuri ajallaan, ja nyt ikkunalaudat maalataan huonekalumaalilla, joka on kiiltävää. 

Remppaohjelman mukaisesti minä ja mieheni maalaamme tänä viikonloppuna vessan seinäkaakelit. JÄnnää, miten se sujuu. Ensi viikolla pääsemme kasaamaan keittiökaapistoja ja viikonloppuna asentamaan keittiön. Ensi viikolla myös sähkäri tulee katsastamaan ja suunnittelemaan loppuun sähkötyöt.

Kohta ollaan puolessavälissä. Huh.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s