Uusi kämppä, vanhat huudit

Olisiko tässä perheemme uusi koti, mietimme, kun katselimme 7. kerroksen paljaan asunnon parvekkeelta eteemme avautuvaa Helsingin maisemaa. Hommaa siinä kyllä riittäisi; asunto pitäisi remontoida lattiasta kattoon. Yhden alle kolmmivuotiaan ja toisen parikuukautisen lapsen vanhempina tiesimme tarkkaan, millaisen asunnon – ja kasvuympäristön – lapsillemme halusimme. Kriteerit olivat kovat: asuimmehan nyt unelmakämpässä. Siinä vain sattuu olemaan yksi huone liian vähän.

Näkymä vanhankaupunginlahdelle.
Näkymä vanhankaupunginlahdelle.

Yhden tai kahden lisähuoneen lisäksi halusimme tulevassa asunnossamme olevan hyvä pohja, käytännöllinen ja kiva keittiö, lautalattiat sekä valoa ja avaruutta. Olimme henkisesti valmistautuneet remontoitavaan kohteeseen, sillä vaatimustemme mukainen kohtuullisen hintatason remontoitu kohde länsi-Herttoniemestä olisi ollut jo lottovoitto löytää.

Mielikuvissamme remontti tuntuu houkuttelevalta ja kiehtovalta mahdollisuudelta. Tosiasiassa meillä ei ole vastaavanlaisesta remontista kokemusta. Tämä kolmio on ensimmäinen remppakohteemme – ja aika näyttää jääkö se viimeiseksi!

Lähdemme remonttihommiin kuitenkin luottavaisin mielin. Vaikka jaloissamme pyörii vilkas vilkerö ja käsissämme lököilee leppoisa linnunpoikanen, olemme täynnä innostusta oppia ja tehdä käsillämme jotain, josta jää jälki. Parhaimmassa tapauksessa juuri sellainen, jonka mielikuvissamme näemme. Lisäksi, olemme hyvin verkostoituneet: ystävä- ja tuttavapiiristämme löytyy sähkömiehiä, puuseppiä, sisustussuunnittelijoita, amatööriremppaajia, avuliaita talkoolaisia ja lapsenvahteja. Luotamme suuresti, että nämä ovat juuri niitä resursseja, joiden avulla saamme seuraavien kahden kuukauden aikana itsellemme asuttavan asunnon Helsingin horisontilla.

Näkymä kivinokan yli Helsinkiin.
Näkymä Kivinokan yli Helsinkiin.